Matkaneuloosi ja söpöt sukat mini-ihmiselle

No, matkaan lähti tietysti edellisenä iltana alulle laitettu neule, johon resorin olin neulonut. 400km aikana ehtii tikuttaa ihan mukavasti, sillä miehusta ehti liki main kainalokorkeuteen tuon aikana ja lankaahan mulla ei ollut hihoihin asti mukana. Jotain korvaavaa piti keksiä.
No pistäydyin tyttären kanssa lankakaupassa Joroisissa. Siellä oli sellainen kiva pieni putiikki kuin Riikka-Piikka🙂. Ostinpa yjteen paitaan langat (Rauma Garnia) ja jotenkin en vaan saanut näppejäni irti ihanasta valkeasta Baby-merinokerästä ja niinpä siitä syntyi matkan aikana nää söpöt vauvan sukat. Sukat taitaa olla sopivat n. 1-3kk ikäiselle vaaville.
Lieneekö tämä niitä mummutauteihin kuuluvia asioita 😅